Rauma on Satakunnassa sijaitseva kaupunki, jossa on lähes 40 000 asukasta. Kaupunki on perustettu vuonna 1442 ja se on Suomen neljänneksi vanhin kaupunki. Rauma on merenrantakaupunki ja sillä on kaunis saaristo, jossa vierailee runsaasti turisteja kesäaikaan. Noin 300 saarta sijaitsevat aivan kaupungin kupeessa, joten saaristoretkelle voi lähteä vaikkapa vain päiväksi.

Rauman tunnetuin tunnusmerkki on omalaatuinen murre, joka on saanut vaikutteita useasta eri kielestä kuten ruotsin- ja venäjänkielistä. Kaupunki tunnetaan muun muassa pitsinnypläyksestä, minkä vuoksi kesäisin kaupungissa järjestetäänkin Rauman Pitsiviikko sekä Mustan pitsin yö. Vaikka tapahtuman pääpaino onkin nykyään jo oheistoiminnassa, on pitsinnypläys yhä isossa osassa kaupungin kulttuuria. Muita raumalaisia tunnusmerkkejä ovat meri- ja metsäteollisuus sekä kaupungin kaunein nähtävyys, Rauman vanhakaupunki. Myöskään Raumanmeren juhannus -tapahtuman osuutta kaupungin nostamisessa ulkopaikkakuntalaisten tietoisuuteen ei voi vähätellä.

Rauman vanhakaupunki – kaupungin upein nähtävyys

Church raumaRauman vanha kaupunki on laajin yhtenäisenä säilynyt puukaupunkialue Pohjoismaissa ja se onkin valittu UNESCO:n maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Vanhassa kaupungissa asuu vakituisesti noin 800 ihmistä. Alue houkuttelee runsaasti turisteja muualta Suomesta, mutta myös ulkomailta saakka. Etenkin kaupungissa olevien tapahtumien aikaan vanhan kaupungin kadut ovat vilkkaita ja pienissä putiikeissa, ravintoloissa ja kahviloissa kauppa käy mukavasti.

Vanhassa kaupungissa on myös Rauman kulttuurihistoriallinen museo, joka sijaitsee vanhassa raatihuoneessa. Museossa on esillä Rauman historiasta ja kaupunkikulttuurista kertovia teoksia. Tunnetuin nähtävyys Vanhassa Raumassa on kuitenkin 1400-luvulla rakennettu Pyhän Ristin kivikirkko, jonka esimerkiksi Tripadvisor luokittelee toiseksi tärkeimmäksi nähtävyydeksi kaupungissa, heti Vanhan Rauman jälkeen. Kirkon maalaukset ovat peräisin 1500-luvulta.

Rauman upeat luontomaisemat ja lenkkipolut

Rauma on tunnettu erityisesti saaristostaan, jossa järjestetään useita saaristoristeilyitä. Omaa venettä saariston kiertelyyn ei siis tarvita. Rauman saaristo kuuluu vuonna 2011 perustettuun Selkämeren kansallispuistoon, joka jatkuu aina Kustavista Merikarvialle saakka.

Yksi saariston uloimmista luodoista on Kylmäpihlaja, jonne pääsee ihastelemaan saarelle rakennettua majakkaa. Majakassa voi myös yöpyä, sillä sen torniin on rakennettu 13 huonetta, joissa majoittua. Majakassa on myös ravintola, jossa on kesäviikonloppuisin tarjolla perinteinen saaristolaisnoutopöytä. Merellisistä näköaloista nauttiva voi suunnata myös Kuuskajaskarin linnakesaareen, joka on kaikille avoin retkeilykohde. Myös Kuuskajaskarin saarelta löytyy niin majoitus-, kahvila-, kuin ravintolapalvelutkin sekä lisäksi kokoustilat saunomismahdollisuuksineen. Kesällä saaressa pääsee nauttimaan kesäteatterin esityksistä.

Yksi Rauman luonnon upeuksista on Sammallahdenmäki, jonka pronssiset röykkiöhaudat kuuluvat UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Muinaisjäännösalue on Suomen ensimmäinen arkeologinen kohde ja 36 erilaista hautaröykkiötä kertovat pronssikautisista hautaustavoista. Tunnetuimmat muinaisjäännökset alueella ovat miltei nelikulmainen hautaröykkiö Kirkonlaattia sekä Huilun pitkä raunio.

Taidetta ja historiaa kulttuurin ystäville

Rauma on taiteen ja historian ystävälle mieluisa matkakohde, sillä kaupungissa on useita museoita. Ehkä tunnetuin näistä on Rauman Merimuseo, jossa viihtyvät kaikenikäiset vauvasta vaariin. Merimiestarinat imaisevat matkailijan mukaansa ja tuovat nykyhetkeen palan Rauman merihistoriaa. Näyttely esittelee merenkulun historiaa niin merellä matkaavan, kuin kotona odottavan perheenkin näkökulmasta. Aikuisille on tarjolla esineiden, valokuvien ja pienoismallien lisäksi opaskompassin ja multimedialaitteiden avulla. Lapsille puolestaan esitellään merenkäynnin historiaa leikin avulla, sillä museossa panostetaan myös lasten viihtyvyyteen esimerkiksi seikkailukierroksien muodossa.

Raumalla on myös taidemuseo, jonka näyttelyvalikoima on vaihtuvaa. Lisäksi Raumalta löytyy Marelan kotimuseo, jossa voi tutustua kauppias- ja laivanvarustajasukuihin, Lönnströmin taidemuseo, joka esittelee raumalaisen tehtailijapariskunnan edustuskotia ja taidekokoelmaa sekä Kirsti-kotimuseo, jonka pihapiiri rakennuksineen kertoo 1700-luvun sekä 1800-luvun alun rakennustavasta.

Raumalla suurin osa nähtävyyksistä perustuu kaupungin hyvin tähän päivään saakka säilyneeseen historiaan. Kauniit maisemat ja huolella hoidetut vanhat puutalot vanhassa kaupungissa saavat matkailijan tuntemaan olevansa täysin eri aikakaudella. Raumalla kannattaa vierailla kesällä, kun kauniiden maisemien lisäksi tarjolla on useita kesätapahtumia. Tapahtumien aikaan pienen kaupungin kadut täyttyvät elämästä, musiikista ja hyvästä tunnelmasta.