Vaikka Suomi on pieni maa ja turistikohteet sijoittuvat lähinnä pääkaupunkiseudulle tai Lappiin, on meillä runsaasti majoituspalveluita väkilukuun ja lyhyeen turistikauteen nähden. Lapissa turistikausi painottuu talveen, kun taas muualla Suomessa kesään. Mutta millaisia ovat Suomen kauneimmat hotellit?

Erikoisia valintoja

Tutkiessa Suomen kauneimpia, mielenkiintoisimpia tai viihtyisämpiä hotelleja, yksi nousee jokaisessa tutkimuksessa tai mielipidekyselyssä ylitse muiden. Ykkössijaa on viime vuosina pitänyt tiukasti otteessaan helsinkiläinen boutique-hotelli Hotel Fabian, jonka keskeinen sijainti, moderni sisustus ja lämminhenkinen tunnelma ovat voittaneet äänestäjät puolelleen.

Hotel finlandTäysin massasta poikkeava hotelli Suomessa on tietysti Kakslauttanen Arctic Hotel, jossa on mahdollista yöpyä lasi-iglussa revontulien alla. Sen huikeampaa kokemusta on varmasti vaikea löytää. Hotelli on saanut runsaasti kansainvälistä huomiota lasi-igluillaan ja kuvattiinpa kohteessa Ralph Laurenin Into the Wild -kokoelma vuonna 2015. Hotellissa on taikaa, jollaista perinteisistä hotelleista ei löydä.

Onpa Suomessa mahdollista majoittua linnassakin, sillä historiallinen Rantalinna tarjoaa majoitusta jugendlinnassa. Luksushotellissa pääsee yöpymään täysin remontoiduissa huoneissa Saimaan kauniissa maisemissa. Tällä hetkellä hotelliin on suunnitteilla pieni kylpylä ja lisämajoituspaikkoja, sillä hotellissa on nyt vain 13 huonetta. Hotellin omistaa pietarilainen Ramis Deberdejev, jonka mielestä Saimaa on Suomessa aliarvostettua matkailualuetta. Kauniilla hotellillaan omistaja haluaakin vaikuttaa siihen, että Suomea ei markkinoitaisi pelkästään Lapin ja joulupukin voimin, vaan myös Saimaan houkuttavuutta tuotaisiin esiin.

Etelä vastaan pohjoinen

Rantalinnan omistaja Deberdejev on siinä oikeassa, että Suomen matkailu painottuu kovastikin joko pääkaupunkiseudulle tai Lappiin. Listaukset Suomen suosituimmista hotelleista sijaitsevat lähtökohtaisesti aina jommassakummassa. Yksi esimerkki on Santa Claus Holiday Village, joka jo nimensäkin mukaisesti sijaitsee Joulupukin lomakylässä Rovaniemellä. Hotellihuoneet ja mökit ovat uusia, 2010-luvulla rakennettuja, joten ne sopivat vaativampaankin makuun. Tarjolla on majoituksen lisäksi runsaasti ostosmahdollisuuksia ja ravintolapalveluita muista oheispalveluista puhumattakaan.

Löytyypä Rovaniemeltä myös runsaasti kehuja saanut hotelli Arctic Light, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä niin lento- kuin rautatieasemaltakin. Kyseessä on perheomisteinen hotelli, joka vaalii sisustuksessaan ja tunnelmassaan lappilaista perinnettä, mutta myös nykyaikaista designia. Hotelli sijaitsee vuonna 1949 rakennetussa arvokiinteistössä, mutta hotellina se on avattu vasta huhtikuussa 2015. Tämän jälkeen hotellista onkin kirjoitettu ylistävään sävyyn kansainvälisissäkin julkaisuissa.

Fabianin lisäksi Helsingissä sijaitsevista hotelleista hyviä arvosteluja saa vuosi toisensa jälkeen Hotel Haven, joka sijaitsee Unioninkadulla. Hotelli lupaa vierailijoilleen lämminhenkistä viihtyvyyttä ja korkealuokkaisia palveluja. Pienessä luksushotellissa on 77 huonetta, jotka ovat kaikki yksilöllisesti sisustettuja.

Suosikit muualla Suomessa

Löytyy hotellisuosikkeja myös muualta. Hyvä esimerkki tällaisesta on Jyväskylässä sijaitseva Yöpuu, joka on raikas vaihtoehto suurille hotelliketjuille. Hotellissa on 26 huonetta ja se onkin saanut kiitosta lämminhenkisestä hiljaisuudestaan. Muita hotellin valtteja ovat palvelun mainio laatu sekä aamiainen, joka valmistetaan sesongissa olevista raaka-aineista.

Ketjuhotelleista Suomen kauneimpia hotelleja edustaa Tampereelle lokakuussa 2014 auennut Sokos Hotel Torni, joka on 88,5 metriä korkea. Hotellissa on 25 kerrosta, joista aukeaa hulppeat maisemat Tampereen ylle. Torni on Suomen korkein hotelli, mutta myös Suomen korkeimman rakennuksen titteli on Tampereella. Näsinneula on maamme korkein rakennus ja se on kokonaisuudessaan 168 metriä korkea.

Porvoossa sijaitseva Pariisin Ville edustaa myös Suomen kärkijoukkoa hotelleista. Porvoon kauniissa vanhassa kaupungissa sijaitseva hotelli mukailee vanhaa Hollywood-glamouria tyylissään ja hotellin 10 kahden hengen huonetta on sisustettu yksilöllisesti. Pariisin Villen aamiainen on lähiruokapainotteinen ja tunnelmallisella viiniterassilla hotellissa yöpyjät voivat nauttia biodynaamisesti viljeltyjä viinejä sekä luomuviinejä.

Ympäri Suomea on lukuisia kauniita hotelleja, jotka ovat käymisen arvoisia. Se, minne kannattaa suunnata, riippuu millaisista hotelleista pitää – arvostaako luksusta, persoonallisuutta vai tunnelmaa. Suomesta löytyy joka tapauksessa niin turisteille, kuin paikallisillekin monipuolisesti hotellielämyksiä ja mukavaa pakoa arjesta.